Pienyrittäjän kotisivut: 9 kohdan opas pienelle yritykselle
Omat kotisivut ovat kenties kaikista yleisin tapa, jolla pienyrittäjä voi houkutella asiakkaita ja markkinoida omaa osaamistaan. Verkkosivujen rakentaminen herättää kuitenkin tunteita laidasta laitaan – onhan kyse usein merkittävästä investoinnista, joka vaatii sekä aikaa että vaivannäköä. Mitä kaikkea pienen yrittäjän kannattaa huomioida kotisivuprojektin kynnyksellä?
Hyvin suunnitellut kotisivut ovat yrityksen näkyvyyden kulmakivi. Samalla ne eivät ole ainoastaan yrityksen esittelyyn keskittyvä kokonaisuus, vaan myös väylä, joka kannustaa asiakkaita yritystoiminnalle tärkeisiin toimenpiteisiin – esimerkiksi ottamaan yhteyttä, varaamaan palveluaikoja tai ostamaan tuotteita.
Verkkosivujen arvo yritykselle onkin kiistaton. Olennaista kotisivuja hankittaessa on kokonaisuus: kenelle sivusto suunnitellaan, mitä sivustolla tavoitellaan ja miten kotisivut tukevat yrityksen muuta markkinointia?
Verkkosivut ovat osa Preferian markkinointiviestinnän kokonaispalveluratkaisuja. Teen tiivistä yhteistyötä eri palveluntarjoajien kanssa ja yksi pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneistani on haminalainen webhotelleja, kotisivuratkaisuja ja pilvipalveluita tarjoava Tuonetti.
Omien projektiemme lisäksi toteutamme verkkosivustoja yhteistuotantona. Näin pystymme jakamaan verkkosivuston suunnittelutyötä pienempiin osiin, keskittymään omiin ydinosaamisalueisiimme ja tarjoamaan asiakkaillemme korkealaatuista – ja ennen kaikkea kustannustehokasta – verkkosivutuotantoa.
Tässä blogikirjoituksessa vastaamme yhdeksään kysymykseen, joita erityisesti pienet yritykset usein pohtivat kotisivuja hankkiessaan. Jos kotisivuprojekti on ajankohtainen, nappaa vinkit talteen – tai ota meihin yhteyttä ja sovi kanssamme tapaaminen.
He ovat jo tyytyväisiä asiakkaitamme
1) Verkkosivut yritykselle: mistä pienen yrittäjän kannattaa aloittaa?
Ennen kuin aloitat verkkosivujen suunnittelun, on tärkeää määrittää, mitä haluat verkkosivuillasi saavuttaa. Mikä on sivustosi päätarkoitus? Haluatko kasvattaa myyntiä, vahvistaa tietoisuutta yrityksestäsi, tarjota asiakastukea vai kenties jotain muuta?
Auki kirjatut tavoitteet auttavat rakentamaan alusta alkaen sivuston, joka palvelee sekä sinua että asiakkaitasi.
Vähintään yhtä olennaista on ymmärtää, kenelle verkkosivusto on suunnattu. Ketkä potentiaaliset sivuvierailijasi ovat? Mitä he haluavat tietää sinusta, yrityksestäsi ja palveluistasi vieraillessaan sivuillasi? Mitä paremmin tunnet kohdeyleisösi tarpeet, sitä paremmin voit sitouttaa ja ohjata heitä sivuvierailun ajan.
Verkkosivujen suunnittelu tai uudistus on myös oiva tilaisuus kartoittaa kilpailutilannetta. Tutki siis, miten kilpailijasi ja muut saman alan yritykset ovat toteuttaneet omat verkkosivunsa. Mitkä ominaisuudet ja toiminnot toimivat hyvin? Mitä voisit tehdä paremmin tai eri tavalla kuin he? Näin voit erottua joukosta ja tarjota sivukävijöillesi kilpailijoitasi paremman käyttökokemuksen. Muista kuitenkin, että kilpailija-analyysi ja muiden tuottaman sisällön kopioiminen ovat kaksi eri asiaa.
Jos et ole vielä miettinyt koko yrityksesi markkinointistrategiaa – esimerkiksi tavoitteita, kohderyhmiä tai kilpailutilannetta – on verkkosivuprojekti siihen erinomainen hetki. Tämä käy kätevästi esimerkiksi Preferia Base -paketilla.
2) Kotisivut yritykselle ja hinta – mikä verkkosivuissa maksaa?
Hinta on usein suurin kysymysmerkki – ja myös vaikuttava tekijä – kun yritys etsii toteuttajaa kotisivuprojektilleen. Verkkosivujen hintaan vaikuttavat esimerkiksi…
Pienet yritykset voivat toteuttaa kotisivuprojektinsa hyvinkin kustannustehokkaasti, jos sivuston rakenne pidetään yksinkertaisena ja sisältöjen määrä maltillisena. Pienten yritysten on kuitenkin hyvä tarkastella kotisivutarpeitaan myös laajemmin. Onko odotettavissa, että yrityksen liiketoiminta kasvaa tai laajenee lähivuosina? Millaisia vaatimuksia tämä asettaa kotisivujen suunnittelulle jo nyt?
Lisäksi kotisivuprojekti kannattaa suhteuttaa aina yrityksen muihin markkinointipanostuksiin. Markkinoinnin asiantuntija auttaa hahmottamaan, miten kotisivut palvelevat asiakkaitasi ja tukevat muiden markkinointikanaviesi käyttöä. Samalla asiantuntija osaa tuoda esiin näkökulmia, jotka kannattaa huomioida jo verkkosivujen suunnittelun alkuvaiheessa.
Lue lisää:
3) Saako kotisivut yritykselle ilmaiseksi?
Kyllä saa. WordPress.com, Squarespace, Wix, Weebly ja useat muut kotisivukoneet tarjoavat työkalut, joiden avulla verkkosivut voi julkaista täysin ilmaiseksi.
Ilmaisversioilla on kuitenkin varjopuolensa. Suunnittelutyökalut ovat usein hyvin yksinkertaisia, eikä ilmaisversiota käyttävän kannata haaveilla editoreista ja lisäosista kaikkine ominaisuuksineen. Lisäksi kotisivujen tallennustila on usein rajallinen.
Suurimmat sudenkuopat liittyvät sivuston domainiin, sillä lähes kaikki ilmaispalvelut mahdollistavat kotisivujen julkaisun vain palvelualustan oman domainin alle. Tämä ei ole vaihtoehto, johon itseään arvostavan yrittäjän tulisi tyytyä. Ilmaispalvelun subdomainin (esimerkiksi www.yritys.wordpress.com tai www.yritys.wixpage.fi) käyttäminen ei anna kovinkaan uskottavaa mielikuvaa laadukkaasta yritysbrändistä.
Ilmaisversiot ovat myös heikko vaihtoehto sivuston hakukoneoptimoinnin kannalta.
Kotisivujen rakentaminen vaatii aikaa ja vaivaa, ja itse toteutettu kotisivuprojekti saattaa helposti venyä kuukausien mittaiseksi. Pahimmassa tapauksessa sivuston tulevat laajentamistarpeet tai myöhemmin ilmenevät viat ja virheet voivat aiheuttaa tulevaisuudessa ylimääräisiä lisäkustannuksia.
Verkkosivustoihin erikoistunut osaaja onkin parhaimmillaan yrityksesi avainkumppani, joka auttaa paitsi verkkosivuston suunnittelussa, myös sen julkaisun jälkeisessä ylläpidossa. Kotisivu-uudistusta harkitsevan pienyrittäjän kannattaakin vaihtaa ajatuksia projektistaan jo hyvissä ajoin verkkosivuihin erikoistuneen asiantuntijan kanssa.
Pyrimme Preferialla ja Tuonetilla tekemään tästä ajatustenvaihdosta mahdollisimman helppoa. Juttutuokio kanssamme ei maksa mitään, ja osaamme kertoa usein jo ensimmäisen yhteydenoton pohjalta, minkälainen ratkaisu soveltuu sinulle parhaiten.
Lue lisää:
4) Kotisivujen domain, verkkotunnus, webhotelli, hostaus – mitä ne ovat?
Jos ilmaisvaihtoehdot eivät houkuta, on yrityksen hankittava itselleen…
Verkkotunnusten välittäjiä ja webhotelleita on maailma pullollaan. Traficom on koonnut suomalaisia välittäjiä kätevään hakupalveluun, josta löytyy myös puolueeton tähtiluokittelu eri palveluntarjoajille.
Verkkotunnuksen rekisteröinti onnistuu verkkotunnusvälittäjän, kuten Tuonetin kautta. Rekisteröintiprosessi käy helposti: se sisältää verkkotunnuksen saatavuuden tarkistamisen, rekisteröijän tietojen täyttämisen ja maksun suorittamisen.
Suomalaisten .fi-päätteisten verkkotunnusten hinnat vaihtelevat muutamasta eurosta noin 20 euroon vuodessa. Jos tiedät, että tulet hankkimaan domainin yrityksesi nimellä, se kannattaa rekisteröidä ja varata hyvissä ajoin etukäteen.
Webhotellin valinta on usein näistä kahdesta kimurantimpaa.
Valinnassa kannattaa tarkastella esimerkiksi palvelimen suorituskykyyn, tietoturvaan ja varmuuskopiointimahdollisuuksiin. Pienelle yrittäjälle luonnollisesti myös hinnalla on merkitystä – mutta kaikkein halvimpia, muutaman euron ratkaisuja on usein syytä välttää. Jos webhotelli on epäilyttävän edullinen, kannattaa miettiä, onko joistakin kriittisistä ominaisuuksista mahdollisesti tingitty.
Webhotellin valinnassa tärkein kriteeri tulisi kuitenkin olla palveluntarjoajan luotettavuus ja asiakastuen saatavuus.
Suosittelemmekin kaikkia pieniä yrityksiä suosimaan kotimaisia webhotelleja aina, kun se on mahdollista – oli kyse sitten Tuonetista tai kenestä tahansa muusta suomalaisesta toimijasta. Näin saat apua aina helposti yhdestä luotettavasta paikasta. Kotimaisten yritysten tukeminenkaan ei ole koskaan pahitteeksi.
Verkkotunnuksia ja palvelintilaa myyvät yritykset tarjoavat usein myös sähköposti-, ylläpito- ja tietoturvapalveluita. Pienelle yritykselle onkin usein helpointa ja kustannustehokkainta hankkia kaikki tarvitsemansa palvelut keskitetysti samasta paikasta.
Lue lisää:
5) Kotisivujen sisällöt ja hakukoneoptimointi – mitä huomioida?
Pintapuolisesti tyylikkäät kotisivut menettävät helposti arvonsa, jos niiden sisältö on umpihöttöä.
Laadukas sisällöntuotanto ja kirjoitustyöt ovatkin olennainen osa sivustosi kehitystä. Hyvä sisältö auttaa sivukävijöitä löytämään tarpeisiinsa vastaukset, sitouttaa heidät yritykseen ja houkuttelee palaamaan sivustollesi myös uudestaan.
Hyväkään sisältö ei pääse oikeuksiinsa, jos hakukoneet eivät löydä sitä. Sisältöjen hakukoneoptimointi onkin lähes välttämätöntä, jos haluat, että kotisivusi nousevat esiin verkon syövereistä. Hyvä lähtökohta optimoinnille on avainsanatutkimus.
Avainsanatutkimuksen avulla voit kartoittaa keskeiset hakutermit, joita kohdeyleisösi käyttää etsiessään tietoa tuotteistasi tai palveluistasi. Kun sisällytät nämä avainsanat luontevasti otsikoihin, linkkirakenteisiin ja sisältöön, kerrot hakukoneille selkeästi, mistä sivuillasi on kyse. Näin voit nostaa sivustosi esiin käyttäjille, jotka etsivät juuri sinun yrityksesi tuotteita ja palveluita – ja ovat siten usein myös valmiita maksamaan niistä.
Tämänkään blogikirjoituksen otsikkoja ei valittu summanmutikassa. Ne vastaavat juuri niihin yleisimpiin hakutermeihin, joita Googlessa käytetään hakusanojen verkkosivut ja kotisivut yhteydessä. Todennäköisesti – ja toivottavasti – sinäkin siis päädyit tähän artikkeliin hyvin hakukoneoptimoinnin sisällön ansiosta.
Tekstit ovat vain osa verkkosivujen sisällöntuotantoa. Monipuolinen kuva- ja videosisältö elävöittää sivustoasi ja tekee sivuvierailuista miellyttäviä.
Lue lisää:
6) Kotisivujen ulkoasu ja rakenne, miten ne toteutetaan oikein?
Kotisivujen ulkoasu ja rakenne ovat keskeisiä elementtejä, kun sivukävijät muodostavat mielikuvaa yrityksestäsi.
Sivuston käyttöliittymän ja ulkoasun suunnittelu eivät tarjoa ainoastaan silmänruokaa, vaan merkittävän osan sivustosi käyttäjä- ja asiakaskokemusta. Ei ole liioiteltua sanoa, että ensimmäiset kymmenen sekuntia kotisivuillasi voivat määrittää mielikuvan yrityksestäsi seuraaviksi kymmeneksi vuodeksi.
Huolehdi, että kotisivuillasi panostetaan ainakin seuraaviin:
- Visuaalinen identiteetti. Käytä selkeitä fontteja, yhtenäistä väripalettia ja korkealaatuisia kuvia, jotka heijastavat brändiäsi. Jos yritykselläsi ei ole vielä määriteltyä visuaalista brändi-ilmettä (kuten logoja, typografiaa, värejä, graafisia elementtejä ym.), on kotisivuprojekti erinomainen tilaisuus luoda sellainen.
- Selkeä rakenne ja loogisesti jäsennellyt osiot. Mitä yksinkertaisempi sivustosi on, sitä helpompi sitä on käyttää. Monimutkainen rakenne voi hämmentää käyttäjiä ja lyhentää sivuvierailuja.
- Helppo navigointi. Verkkosivuston suunnittelun tulee aina perustua siihen, että kävijät löytävät helposti etsimänsä tiedon. Testauta sivusto oikeilla käyttäjillä ennen julkaisua saadaksesi palautetta sen käytettävyydestä ja navigoinnista.
- Reponsiivisuus. Varaudu jo suunnitteluvaiheessa siihen, että noin puolet sivuvierailuistasi tehdään puhelimella. Testaa sivuston skaalautuvuus ja toimivuus useilla mobiililaitteilla ja selaimilla ennen julkaisua.
Kotisivujen rakentaminen yhteistyökumppanin kanssa on luotettava vaihtoehto myös käytettävyyden kannalta. Kokenut verkkosivujen kehittäjä osaa ennakoida ja taklata mahdolliset ulkoasuun sekä sivuston rakenteeseen liittyvät haasteet jo projektin ensimetreillä.
Lue lisää:
7) Kotisivujen ylläpito ja päivitykset – kuinka usein kotisivuja tulee päivittää?
Verkkosivuprojekti ei koskaan pääty julkaisuun tai lanseeraukseen.
Jatkuva ylläpito ja säännölliset päivitykset takaavat, että sivustosi pysyy ajan tasalla ja on turvallinen käyttää. Sivuston ylläpito voidaan jakaa käytännössä kahteen osaan: sisällön ylläpitoon ja tekniseen ylläpitoon. Monet pienyrittäjät haluavat päivittää sisältöjään itse, mutta teknisestä ylläpidosta vastaa useimmiten ulkopuolinen kumppani.
Sivuston sisältöjä tulisi päivittää säännöllisesti, joskin päivitystarpeet voivat vaihdella yrityksen liiketoiminnan ja kohderyhmien mukaan. Esimerkiksi pienen kunnan ainoan eläinlääkärin ei välttämättä tarvitse päivittää verkkosivujensa sisältöjä yhtä usein kuin kilpailuilla markkinoilla toimivan verkkokauppiaan.
Ajankohtaiset ja säännöllisesti päivitettävät sisällöt kertovat kävijöille, että sivustolla kannattaa vierailla myös uudestaan. Jos sivuston sisältöjä ei ole päivitetty vuosiin, saattaa se herättää kysymyksiä koko yritystoiminnan ajantasaisuudesta.
Myös hakukoneet arvostavat aktiivisesti päivittyvää sisältöä. Jos siis haluat panostaa yrityksesi hakukonenäkyvyyteen, kannattaa ns. perussisältöjen tueksi harkita esimerkiksi yritysblogia tai muita tapoja tuottaa ajankohtaista sisältöä.
Sisältöjäkin tärkeämpiä ovat sivuston tekniset päivitykset. Tämä tarkoittaa esimerkiksi WordPress-sivustojen teemojen, lisäosien ja itse julkaisujärjestelmän päivityksiä, jotka korjaavat aiemmin löydettyjä tietoturva-aukkoja.
Päivittämättä jääneet lisäosat voivat altistaa sivuston hyökkäyksille ja johtaa tietomurtoihin tai haittaohjelmien asentamiseen.
Tekninen ylläpito voi aiheuttaa stressiä erityisesti pienissä yrityksissä. Tällaisessa tilanteessa ylläpidon ulkoistaminen ammattilaiselle on järkevää. Tarjolla on runsaasti eri hintaisia vaihtoehtoja, ja palveluntarjoajia kannattaa rohkeasti kilpailuttaa. Esimerkiksi Tuonetin ylläpitoratkaisu, jossa sivustoa tarkkaillaan jatkuvasti tekoälyn avulla, sopii erityisen hyvin juuri pienyrittäjille.
8) Miten huomioin kotisivujen turvallisuuden?
Kuten todettu, säännöllinen ylläpito on kriittinen osa kotisivujen turvallisuutta. Sekä sisällönhallintajärjestelmä että eri lisäosat tulisi päivittää mahdollisimman pian, kun uusia versioita julkaistaan.
Tekniset päivitykset eivät kuitenkaan ole ainoa tapa parantaa sivuston turvallisuutta. Seuraavien vinkkien avulla pienikin yritys pääsee hyvään vauhtiin:
Pienen yrityksen kannattaa myös tarkastaa säännöllisesti, että sivuston hallintapaneeliin on pääsy vain sellaisilla henkilöillä, joille se on työnkuvan kannalta välttämätöntä. Varmistamalla, että kaikki sivuston käyttäjät ja ylläpitäjät tuntevat tietoturvakäytännöt ja -uhat, välttyy monelta turvallisuuteen liittyvältä riskiltä.
Lue lisää:
9) Verkkosivut ovat nyt pystyssä – miten niitä kehitetään jatkossa?
Verkkosivujen julkaisu on askeleista ensimmäinen – mutta varsinainen kilpailu asiakkaista ja näkyvyydestä alkaa, kun sivustoa aletaan toden teolla kehittämään.
Verkkosivut keräävät valtavasti kävijädataa, jota voidaan käyttää sivuston ylläpidossa ja kehittämisessä. Analytiikka ja erilaiset datatyökalut auttavat ymmärtämään, miten kävijät käyttävät sivustoasi, ja mitä parannuksia käyttäjäkokemuksen edistämiseksi kannattaa tehdä.
Hyödynnämme Preferialla ja Tuonetilla muun muassa seuraavia analytiikka- ja kävijäseurantatyökaluja:
Panosta käyttäjäkokemukseen, päivitä sisältöä säännöllisesti ja optimoi sivujasi datan pohjalta. Näin varmistat, että sivustosi pysyy ajan tasalla ja kehittyy yrityksesi liiketoiminnan mukana.
Lue lisää:
Yhteenveto: Verkkosivujen kehitykseen kannattaa panostaa – oikeiden kumppanien kanssa onnistut varmasti
Verkkosivut ovat monen pienen yrityksen markkinoinnin perusta – vaan eivät sen irrallinen osa. Siksi suosittelemme aina miettimään ennen kotisivujen rakentamista, miten voit käyttää niitä muun markkinoinnin tukena. Jos yritykselläsi ei ole vielä markkinointistrategiaa, on kotisivuprojekti lähes täydellinen hetki luoda sellainen.
Mitä monikanavaisemmaksi markkinointisi muodostuu, sitä enemmän se vaatii resursseja. Pienen yrittäjän ei välttämättä kannatakaan toteuttaa kaikkea markkinointiaan itse. Tässä kohtaa hyvä markkinointikumppani voi olla kullanarvoinen.
Kun markkinointikumppani tuntee yrityksesi ja sen tavoitteet, yhteistyö sujuu joustavammin ja markkinointitoimenpiteet voidaan kohdentaa tarkemmin. Tämä vähentää turhia kustannuksia ja parantaa markkinoinnin tuloksellisuutta.
Tuotamme Tuonetin kanssa palvelua ennen kaikkea pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka kaipaavat markkinointiin mutkattoman luottokumppanin. Tuonetti on kiteyttänyt palvelutarjontansa erinomaisesti: asiakkaiden kynnys digitalisoitua tulee olla matala. Sama matalan kynnyksen palvelu on myös osa Preferian DNA:ta.
Verkkosivujen, niiden ylläpidon ja markkinointipalveluiden yhdistäminen onkin pienelle yrittäjälle helppo ratkaisu. Kokemuksemme mukaan parhaiten pienyrittäjän arkea ymmärtää – kukas muukaan – toinen pienyrittäjä.
Otathan siis rohkeasti yhteyttä – etsimme yhdessä sinulle sopivan ratkaisun verkkosivujen ja muun markkinoinnin toteuttamiseen.
Voisit olla kiinnostunut myös näistä blogikirjoituksista
Tuotatko sisällöt yrityksen kotisivuille? Näillä viidellä vinkillä onnistut sisällöntuotannossa!
Laadukas kotisivujen sisällöntuotanto vaatii aikaa, sitoutumista ja suunnitelman. Huolella laaditut sisällöt ovat kuitenkin investointi, joka maksaa itsensä taatusti takaisin. Tutustu viiteen vinkkiin, joilla onnistut kotisivujen sisällöntuotannossa.
Hakukokemuksen optimointi (SXO): Näin hakukokemus auttaa sinua ja yritystäsi
Yritysten kilpailu hakukoneiden tarjoamasta näkyvyydestä kiihtyy. Samalla hakukokemuksesta ja sen optimoinnista puhutaan hämmästyttävän vähän. Mistä hakukokemuksen optimoinnissa oikein on kyse?
Vahvistetaan yrityksesi brändiä yhdessä
Autan sinua löytämään oikeat markkinoinnin ja viestinnän ratkaisut kohderyhmiesi tavoittamiseksi. Kerro minulle nykytilanteestasi ja ota yhteyttä helposti oheisella lomakkeella, soittamalla tai sähköpostitse. Pyrin vastaamaan sinulle vuorokauden sisällä.
Preferia Creative Oy / Konsta Hotti
+358 50 405 8874
konsta@preferia.fi
Oletko jo tilannut Preferian uutiskirjeen?
Uutiskirjeen tilaajana saat tuoreimmat markkinoinnin trendit ja viimeisimmät viestinnän näkemykset helposti suoraan sähköpostiisi. Uutena uutiskirjeen tilaajana saat sähköpostiisi myös henkilökohtaisen, rahanarvoisen erikoisedun!